Choose your language:

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Kaunista kortteilukeskiviikkoa!

Eilen olin muutaman tunnin Seinäjoella Taitopuoti Paperinauhan "Kortteja ystävälle leimailutekniikalla"-kurssilla; http://paperinauha.blogspot.fi/. Paperinauhassa olevat korttimallit olivat aivan hurmaavia. Niitä katsellessa vain huokaili, ettei osaa kyllä tehdä millään yhtä hienoja. Tein kuitenkin pari korttia melko suoraan mallien mukaan. Ohessa on hieman selostettu korttientekotekniikoita. Työvälineiden, leimasimien ja musteiden nimet ovat useimmiten englanninkielisiä, joten selostus on joskus mielestäni hankalaa. 
Violetti lintukortti.
 Ihastuin tähän violetti-turkoosiin lintukorttiin niin, että halusin tehdä sen ensimmäiseksi. Kuva on tehty valkoiselle korttikartongille. Keskustan ympyrä tehtiin ensin ympyrän muotoisen sapluunan avulla. Ympyrään "hierottiin" Distress Inkin musteita Rangerin Alcohol Ink aplikaattorin avulla (kuva: http://www.paperinauha.fi/images/alcinkapplicator.jpg).  Sen jälkeen leimattiin violetilla leimasinvärillä nuotisto ja kun se oli kuivunut, "hierottiin" violettia väriä kartongin reunoihin samalla aplikaattorilla kuin kortin keskustaankin.  Kun kortin värit olivat kuivuneet, otettiin kuminen lintuleimasin ja leimattiin mustalla alkoholipohjaisella leimasinvärillä. Alkoholipohjainen väri tuo kuvan yksityiskohdat paremmin esiin, näin kuulin kurssilla. Pohjiin ja embossaus- eli kohojauhetekniikkaan Distress Inkin vesipohjaiset värit ovat  parempia.
Viimestelyksi leikkasin pienellä kukkaleikkurilla kukkia. Kukkapohja oli väritetty valkoiselle kartongille leimasinväreillä, eli niistäkin saa sävyyn sopivat tällä tekniikalla. Kukka "kuperrettiin" hieman. Lopuksi kukat ja reunat koristeltiin kimalleliimapisaroilla. Malli on Paperinauhan kortista, joten siellä kivijalkamyymälästä löytyy alkuperäinen malli. 
Punasydän
Käytin Penny Blackin "Love is the message" puukantaleimasinta ja Versamarkin vesileimamustetta kuvan korttiin. Vesileimamuste on täysin väritöntä, joten kuvasta tulee kohojauheen värinen. Kohojauheeksi levitin Distress Inkin Embossaus jauhetta väri Aged Mahogany.  Pinseteillä kiinni kartongin kulmasta ja kuumailmapuhaltimella kuumennusta, kunnes jauheen väri muuttuu, eli se kiinnittyy korttipohjaan ja jää koholle. On vaan varottava liiallista kuumennusta, ettei jauhe "pala korttipohjaan sisälle". Lopuksi liimasin sydänkortin punaiselle taustalle ja koko jupaskan korttipohjalle. Hieman olen "ressannut" kortin reunoja. Viime silauksena on pieni nauha ja rusetti, väri ei tässä näy kunnolla, mutta sopi kortin väreihin. Nopeasti tuli ihan näyttävä kortti. Ostin leimasimen itselleni ja näette tuloksia sitten myöhemmin!

Oranssi sydän
Halusin tehdä embossaus tekniikalla vielä yhden sydämen. "Ornate Heart"-puupohjaleimasin on mielestäni hieno. Leimasin  Distres Inkin oranssisimmalla musteella sydämen korttikartongille ja embossasin hologrammikohojauheella. Sydämen pitäisi korttia kääntäessä välkehtiä oranssin ja keltaisen välillä. Ilmeisesti kuumensin liikaa ja jauhe "paloi pohjaan kiinni", koska se ei välkehdi juuri lainkaan. No, kortista tuli mielestäni kuitenkin pirteä oranssien papereiden ansiosta!

Valkoinen kortti, haastekortti
Illalla innoistuin vielä kotona tekemään muutaman kortin. Koukussa kortteihin-sivustolla Vintage-haasteessa on nyt haasteena tehdä kokonaan valkoinen kortti. Olin jo luopua yrittämisestä, mutta sitten kokeilin kohojauheella tehdä nuottiviivastopohjia ja yhdestä pohjasta tein tällaisen pienen sydänkortin. Reunustan "karkit" ovat tulleet askartelulehden mukana ja kukat olen irrottanut manseteista. (Kierrätys kunniaan!). Kukkien keskustaan olen pudistanut pisaran kimaltavaa "lumiefekti"-väriä. DecoArt Glistening Snow Writer, käytännöllinen muutenkin kuin joululumena. :)

Perhosia, perhosia
Servettitekniikkaperhosia on vielä jäljellä ja tein niistä tällaisen kortin.  Olisin mieluusti lisännyt korttiin helmikiehkuriota, mutta ne ovat vielä askarteluliikkeessä, joten piti kokeilla jotain muuta. Kokeilin samaa lumiefektivärä kuin edelliseen korttiin kukkien keskustaan laittamani pisteet. Tästä ei tullut niin kaunis kortti, koska väriä oli vaikea annostella ja pisaroista tuli erikokoisia. Onpahan ainakin käsintehdyn näköinen!


3 kommenttia:

  1. Kauniita kortteja! Mun suosikkeja on nuo kaksi ensimmäistä.
    Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  2. Ihania kortteja! Tuo eka ja kolmas on mun suosikkeja:)

    VastaaPoista
  3. Onpas ihania! Varsinkin tuo ensimmäinen on just mun makuun :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteistasi, luen niitä mielelläni!
Thanks for your comments!