Choose your language:

maanantai 29. syyskuuta 2014

Inspishaasteeseen tehtyä

Toimin parisen kuukautta Inspishaasteen vierailevana DT:nä. Syyskuun aiheena oli Ispiroidu kuvasta.
Kuvana lasten karuselli, jossa nalle mukana.
Linkki kuvasta:



Minulla meni tosi pitkään, ennenkuin sain kuvasta saamani ispiksen toimimaan. Pohjana työhön käytin aikaa sitten Tiimarista hankittua uusiopahvista tehtyä pientä laatikkoa. Inspiroiduin kuvassa olevista väreistä sekä nallesta, joka on keinuun istumassa.






Keltainen/Oranssi väri sai minut etsimään oransseja ja keltaisia papereita. En löytänyt sellaista kuin olisin halunnut. Löysin varastoistani sitten punaista ja keltaista  paperia. Liimasin molempia laatikon päälle paperiliimalla. En ollut tyytyväinen. Lisäsin keltaista paperia laatikon ympäri. Nurkat tuottivat haastetta. En ollut vieläkään tyytyväinen. Otin gessopurnukkani esille ja sivelin paperin yltympäriinsä gessolla. Nyt paperi alkoi kivasti kupruilla ja "ruttuuntua". Kuivasin kuumailmapuhaltimella. Etsin nallekuvia kunnes löysin CD:ltä tämän hempeän paperin ja muutamia muita nallekuvia. Mielikuva valmiista työstä oli kyllä erilainen, mutta liimasin kaksipuolisella teipillä tulostamani paperit laatikon kylkeen ja taiteilin laatikon päätyyn sopivat palat. Nauhat ja pikkukoira pääsivät sisälle koristeiksi.

Laatikko päätyneen uuden vauvan onnittelulahjapaketiksi. Sisälle silkkipaperia, "My first bear" -nallukka tai potkupuku ja voilá lahja on valmis!

Ai niin - kanteen liimasin vaaleanpunaisen pahvin, jossa on tilaa onnitteluille tai runolle tms.

2 kommenttia:

Kiitos kommenteistasi, luen niitä mielelläni!
Thanks for your comments!