Choose your language:

lauantai 12. lokakuuta 2013

Askartelutaivaan Joulukorttirinki 4/4

Kaikki hyvä ja mukava loppuu aikanaan ja niinpäs Taina lähetti tällaiset viimeiset materiaalit rinkiläisille:

Kuva on lainattu Tainan blogista, kun unohdin kuvata matskut ennen tekemistä :)

Tässä ensimmäinen, tuo valkoinen kukka-lehtikiekura oli niin kaunis, että annoin sen olla pääosassa kortissa. Värjäsin sen punaisella ja vihreällä musteella. Tuo teksti tuli leikattua vähän liian pienellä sabluunalla, lipsahti epähuomiossa, niin laitoin vielä sen alle materiaalien mukana tulleesta oliivinvihreästä paperista ympyrän. Tähtipaperissa on hiukan hileliimaa siellä täällä. Alaosan nauha on värjätty samoilla musteilla kuin "kranssi". Osallistun tällä kortilla myös Koukussa Kortteihin-sivuston Joulumaratoonin 2-haasteeseen Punainen-Vihreä-Valkoinen. 

Innostuin värittämään nallukoita. Tupsulakki piti tietysti olla punainen ja paperien värit kertautuivat myös kaulahuivissa ja parissa töppösissä. Mielestäni nuo kengät ovat ehdottomasti vanhanajan narskusaappaat, eli huopatöppöset! Lämpimät kuin mitkä ja nykyään niitä saa kumipohjilla!

Seuraavana tein ruskealle pohjalle nallukan, reunat on leikattu samasta paperista, kääntöpuolelta. Jälleen ruskeaksi DI:n Vintage Photo -musteella värjätty korttikuvan reunat sekä valkoinen nauha. Osallistun tällä Korttikarkurin Let´s get Inky: Stamp a Happy Christmas -haasteeseen.


Lähikuva nallukasta ja lumienkelistä. Väritin kaikki lumienkelit valkoisella geelikynällä ja päälle hilekohopulveria erottamaan muusta kortin osasta. Nallukoiden lakit on myös valkoisilta osin käsitelty valkoisella kohopulverilla, mutta sitä en saanut kuviin näkyviin.

Kolmanteen korttiin käänsin punaisen paperin kääntöpuolen.
Jälleen nauhaa vinossa, nyt on ihan paketissa tullut väri, ei värjätty :)  


 Sitten tein vielä kolmannen ihanan nallukkakuvan ja laitoin sen taakse sinistä paperia, johon tykästyin jo viime vuonna. Onneksi sitä on vielä varastossa, koska minusta se on vieläkin tosi kivaa. Osassa lumitähtiä on glitteriä, ei näy kuvassa kovinkaan hyvin. Osallistun tällä sinisellä kortilla Askartelutaivaan Korttihaasteeseen nro 27, aiheena Talvi.


Tämä nallukka leimasin oli niin kiva väritettävä, että innostuin tilaamaan sen itselleni Lily of  the Valleyn sivustolta. Tykkäsin myös ringin ensimmäisestä leimasimesta, Snoopy ja lumiukko, jota löytyy Kruununjalokivestä.

Kiitos Tanja ihanista, inspiroivista materiaaleista! Tähän on hyvä, mutta toisaalta tosi haikeaa lopettaa Joulukorttirinki tältä erää!

Ja tässä muiden tekemät kortit:
Tanja
Sari
Heidi




6 kommenttia:

  1. Ensimmäisen kortin stanssin ja nauhan värjäys on kyllä onnistunut aivan upeasti, hienot. Valkoinen geelikynä ja hile näyttää toimivan mahtavasti, laitanpa korvan taakse, :). Minäkin miellin kengät huopikkaiksi, hih. Kauniita kortteja kaikki, lempparini alin - sinisen sävyinen kun on...

    VastaaPoista
  2. Ihana nallukkakortti. Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  3. Onpas suloinen nallukkaleima!! Kauniita joulukortteja olet tehnyt. Mietin tässä olenkohan ennen blogiasi hoksannutkaan? Mahtavaa kun osallistuit haasteeseeni niin löysin tieni tänne! Alankin nyt katsastamaan muita korttejasi. :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Beautiful!!!!!! Thanks for joining in at Nonni's Christmas card challenge xx

    VastaaPoista
  5. WWWAU miten upeita kaikki.


    Hyvää Pyhäinpäivää ja leppoisaa viikonloppua Sinulle.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteistasi, luen niitä mielelläni!
Thanks for your comments!