Choose your language:

tiistai 11. helmikuuta 2014

Ystävänpäiväkortteilua

Ystävänpäivä lähestyy ja korttitehtailu lähti vihdoin viimein tälle vuodelle kunnolla käyntiin.


Oranssia onnittelukorttiin

Tällä osallistuin Askartelutaivaan Korttihaasteeseen nro 1. 



Tiimarin loppuunmyynnistä ostettuja vihreitä pohjia piti päästä hyödyntämään ystävänpäiväkorttiin.
Yllä olevaan korttipohjaan leimasin vihreällä värillä kiekuroita. Perhoset leikkasin  itse värittämästäni kartongista. (Kokeilin perhospohjakartonkiin vihreää, oranssia ja keltaista leimasinmustetta ja päälle leimasin vihreällä tekstileimasimella tekstiä. Pohjassa oli myös läpikuultavia kukkakuvioita Burned Batik-kokeilusta, tässä niitä ei näy. )
Kukat ovat ystäviltä ja nauhanpätkä on Heinikasta ostamistani nauhoista.


KK:n Väritellään leimakuvia haaste#16, aiheena TULI.
Kortissa tuli olla tulen värejä.
Minun mielestäni tulen väreihin kuuluu myös musta, karrelle palanut.
Ystävältä saamani ihanan pupukuvan olen värittänyt Promarkereilla sekä Spectrum noir -tusseilla. Napin sain arvontapalkintona Paperellan ihka ensimmäisessä äänestyksessä 3trd Eye:sta (oli siinä muitakin nappeja)  ja koukerot ovat Askartelutaivaan ylläpitäjiltä saamastani Joulumuistamisesta (aivan ihania, olivat koonneet "jotain pientä" itseltään jokaiselle DT:nä toimivalle). 


Sain Joulukalenterista huikean määrän kiiltokuvia. 
Yllä olen yhdistänyt kauniin kukkakorikiiltokuvan itse tekemääni vaaleansiniseen pohjaan. Koukerot ovat hentoisia kimallekohovärillä tehtyjä. Korin sankaan kiinnitin punoksesta puretun langanpätkän ja siihen pienen pienen tagin, johon voi kirjoittaa saajan nimen tai muuta mukavaa  :)


Osallistuin lapsiaiheisella vintage-kortilla Askartelutaivaan Vintage42-haasteeseen. Kortista tuli löytyä 3 nappia.
Tähän korttiin en ihan ollut tyytyväinen, ainakin "reunaraita" olisi saanut jäädä pois.



Tämä taustakartonki on mieleiseni  enkä halunnut peittää kaunsita pintaa liiaksi. Tällä osallistuin Askartelutaivaan Korttihaasteeseen.


Koukussa kortteihin -sivuston Saksien silpuista haasteeseen nro 14 aiheena: Sydän-punainen-kimallus.
Silppulaatikosta löytyi sopivan värinen kaistale sydämiä varten. Muutama helmenpuolikas, glitteriä ja valmis!


Tämä kuva on vanhasta naisatenlehdestä ja tuli minulle skräppihaastepapereiden mukana Emmolta.

Otin tällä osaa Askartelutaivaan Haasteeseen nro 2, jossa tuli olla yksi väri hallitsevana. Hallitseeko tässä sitten musta, valkoinen vai harmaa, se on varmaan katsojan silmässä. :)
Myös nämä ihanat mustat koukerot ovat Askartelutaivaan joulumuistamisesta.  Kiitos ihanat ylläpitäjät!

3 kommenttia:

  1. Voi mitä kauniita kortteja! Ja kiva, että osallistuit arvontaani.

    VastaaPoista
  2. Hyvää ystävänpäivää ystäväiseni! <3

    VastaaPoista

Kiitos kommenteistasi, luen niitä mielelläni!
Thanks for your comments!