Choose your language:

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Jotkut synttärit Joulukuussa

Ystäväni "kukka-Tarja" täytti 50v. ja niin oli hissukseen, etten olisi tiennyt mitään, mutta tilasi minulta kuvien ottamisen. Hänellä on pieni kukkapuoti Keskussairaalan tiloissa, siksi tuo nimitys. Vilkas mielikuvitus auttaa myös kuvaushommissa; hienot lavastukset olivat valmiina odottamassa kun saavuin kuvauspaikalle.

Oli vanhaa kirnua, puusaavia ja kukkapylvästä ties miltä vuodelta. Pelargonioita oli ja kaunis kahvikuppi asetteineen ja kermakko puusaavin päällä. Vain keinutuoli ja keinutuolin sininen matto olivat uusia. Kuvattavalla pitkä sininen mekko, valkoinen hartiahuivi ja vielä rillit nenän päälle.
Hiuslisäkkeellä taiottiin nuttura ja kaverilta lainattu sukankudin käteen, niin johan oli valmista! 
Lavastus oli maahan asti ulottuvien savunsinisten verhojen edessä, joten oli helppo kuvata "mummo kamarissaan sukankudin kädessä pelargonioittensa keskellä". 

Toiseen kuvaan otettiin räväkämpi ote; mustat farkut, kimallepaita, pojalta lainattu nahkarotsi, kasa roikkukoruja, tukka ja hiuslisäke auki ja kitara käteen! Taustalle vielä valokuvataulu, jossa miehiä istuu korkealla palkin päällä. Tadaa - kaksi erilaista kuvaa ja erilaista tunnelmaa, joista loihditaan kortin aukeamalle hyvä yhdistelmä, kun tekstiksi tulee: "Ikä on asenne".  Tässä oli ASENNETTA, sanon minä!

Vein kukka-Tarjalle lahjan: Hasselpähkinäkahvia, pähkinöitä, kortti ja tapettiin kääräisty lahja, joka oli hitusen hämäystä: sisältä paljastui teepaketti, mutta ei teetä vaan kynttilöitä sisältävä kaunis pötkylä sekä
päällystetty tulitikkurasia.

Heinikan Heiniltä tuli eilen Stempelgledenin ihanat vintage-enkelileimasimet ja pitihän
niitä heti kokeilla! Saaja tykkäsi kortista kauheasti.. :D

Nämä pudotettiin tuohon kultaiseen lahjapussiin. Lahjan päällä tapettia, ympärillä ohuita nauhoja.





4 kommenttia:

  1. Hih, hauskat ja räväkät kuvat varmasti!
    Ihana lahja ja kortti!
    Mulla tulossa puuhakas viikonloppu, joten tulin jo etukäteen kiittämään seuraavasta lähettämästäsi joulukalenterin luukusta! Laitan kyllä ajallaan blogiini kuvia, mutta kerkeänkö muuta sitten, tuskinpa. Siispä KIITOS!

    VastaaPoista
  2. Niistä tuli niin hyvät kuvat, että kortintekijä tuumasi:"Ihan eri ihminen näissä kuvissa". Elikkä kolmas hlö teki niistä kortit! :) Olepas hyvä seuraavasta luukusta! Minä en ole ehtinyt/jaksanut/pystynyt laittamaan ensimmäistäkään kuvaa blogiin. kuvannut kyllä olen, mutta tämä aika.... ja Arvontakin on vielä tekemättä, joten tulee sitten Uuden vuoden paketti siitä!

    VastaaPoista
  3. Hyvä tavaton sinua! Tai joulupukkia... ;)
    Siellä se stanssi oli, mitä olen etsinyt kissojen ja koirien kanssa! aivan ihana! Ja kirjeeseesi sanoen: Olisitpa todellakin nähnyt ilmeeni! KIITOS!!!! <3

    VastaaPoista
  4. Olepas hyvä, Vilimarika! Satuin löytämään sen stanssin yhdeltä ulkomaiselta sivustolta erilaisia stansseja etsiessäni ja pitihän niitä tilata heti kaksin kappalein, että pääsin yllättämään!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteistasi, luen niitä mielelläni!
Thanks for your comments!